lauantai 30. tammikuuta 2016

Luumuhillosta homeisiin


Tänään keittelin luumuhilloa tuleviin Runebergin torttuihin. 
Luumuhilloa :). 
Tykkään. Muukin perhe tykkäsi, kun jouluna kokeilin tätä tehdä.

Laitanpas tämän reseptin tänne ylös, jos joku muukin haluaa kokeilla.
Resepti on löytynyt netin ihmeellisestä maailmasta.
***
200g kuivattuja (luomu) luumuja
3 dl vettä
2 kanelitankoa
1 tl kardemummaa.
Näitä keitellään 5 minuuttia, jonka jälkeen ajetaan sauvasekoittimella tasaiseksi. 
Lisätään vielä 3 rkl chia-siemeniä.
Ja jäähdytetään.

***

Käytin jouluna tätä hilloa ihan oikeisiin torttuihin, muuta ei edes yritetty, kun kerran kokeiltiin.

Syy oman hillon keittämiseen on lisäaine nimeltä sitruunahappo E330.

Kesällä tajusin, että jos en kestä ulkoisia kemikaaleja, niin miten kestän niitä sisäisesti?
Aloin syömään mahdollisimman lisäaineettomasti. 
Aika pian selvisi, että yleisesti käytetty sitruunahappo valmistetaan teollisesti  Aspergillus niger homeesta.
Myös monissa saippuoissa on käytetty happamuuden säätöaineena sitruunahappoa (citrid acid).
Myös nämä aineet omassa käytössäni saivat jäädä vähemmälle, vaikka muuten olivatkin ihan käyttökelpoisia, tuoksuttomia jne. En kuitenkaan ole alkanut jokaikisen pullon kylkeä lukemaan, mutta tämä on hyvä tietää, jos sattuu olemaan Aspergillukselle allerginen tai herkistyntyt.
Lisää sitruunahaposta voi lukea mm. täältä:


perjantai 29. tammikuuta 2016

Värikollaasi 21

Muutama kollaasi on jäänyt välissä tekemättä. Joka sunnuntai olen kurkistanut, mitä värejä tällä viikolla, mutta on ollut niin paljon ohjelmaa, ettei ole vaan ehtinyt. 

Väreinä (klik) nyt olivat oranssi, punainen ja pinkki.
Nyt kun katson kuvaani, niin minun pinkki saattaakin olla enemmän violetti. Mutta menkööt, en ala tekemään uudestaan.
Ehkä valo muutti värin, ja kun klikkasin pohjaväriksi kulhon väriä, koko kuva onkin lila.

Satuin tänään tekemään pinkkiin(pinkki se siis oikeasti on, seli seli...) astiaan porkkanaraastetta.
Valmistin porkkanapaistosta, vai miksiköhän sitä mössöä kutsuisin.
Paistinpannu on punainen, joten siitäpä värit sitten koostuivat.


Muokkasin syksyllä punajuuripihvien ohjeen (klik). En oikein välitä punajuurista, ja kun itse tämän syön niin paistan kaiken isona mössönä kerralla :). Ei kulu aikaa pihvien muotoiluun. Huomasin muuten, että jäi tällä kertaa laittamatta kookosjauhotkin, mutta ei se haitannut ollenkaan.

keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Hiljaiseloa, hermostoa ja ajatusten virtaa

Joskus
       tai aika useinkin
tulee olo, että haluaisi vain vetäytyä pois ihmisten ulottuvilta.

Ennen ihmettelin tätä asiaa suuresti.
                En enää.
Se vain kuuluu synnynnäiseen ominaisuuteeni. Se, että on olemassa tietty kiertokulku.
Minä en tiedä, kumpia päiviä on enemmän, eikä sillä olekaan mitään väliä.
Enkä tiedä sitäkään, kummat päivät ovat parempia, valon vai varjon päivät. Olen opetellut nauttimaan myös varjon päivistä, kun ei tarvitse suorittaa mitään. Kun tietää, että jostain se valo kajastaa kuitenkin hetken perästä. Ja aina valoisan päivän tullen tapahtuu luomisen hetki.
Ehkä ei synny mitään maata mullistavaa suurta asiaa, mutta löytyy kuitenkin tekemisen ilo.




Ennen yritin olla niin kovasti kuin muut. Tai olla sellainen, kuin oletin muiden olevan.  Huomaan edelleen silloin tällöin joutuvani samaan ansaan. Toiset ihmiset osaavat piilottaa niin hyvin ne varjoisat päivät. Minäkin piilotin. Yritin kovastikin olla täydellinen ihminen, täydellinen äiti, täydellinen vaimo. Hymyn taakse kätkin paljon. Mies joskus sanoikin kylään lähtiessä, kun olin väsynyt, että nyt sinä siellä taas sitten olet kuin eri ihminen kuin täällä kotona.
Niin.
Totta toinen puoli.
Mutta toisaalta minuun tarttuu ihmisten mielialat. Kun tapaan iloisia ihmisiä, huomaan unohtavani murheet ja palaavani kylästä todellakin eri ihmisenä.
Nyt sairastuneena ihmiskontaktit ovat jääneet paljon vähemmälle. Suren sitä suunnattomasti. Se on kaikista vaikeinta hyväksyä tässä. Kun en minä kuitenkaan ole mikään erakko ikinä ollut.


Olen miettinyt paljon tätä sairastumista homeisiin.
 Kumpi oli ensin muna vai kana? Se on selvää, että synnynnäisesti olen ollut hermostollisesti herkkä, nykypäivänä sille on annettu nimi erityisherkkyys.
Mutta sairastuinko siksi, että minulla on tämä hermostollinen herkkyys. Sekin on selvää, että hermostoni on jotenkin ylivirittynyt tämän sairauden myötä lisää.  Vaikka, onko silläkään mitään väliä, kumpi oli, muna vai kana? 


Käyn silloin tällöin psykologisella vyöhyketerapeutilla. Siellä on mukavan leppoisaa käydä samalla jutustelemassa ja hierottavana.
Kysyin viimeeksi, miten hänen mielestään minun kannattaisi hermostoani hoitaa.
           Hänellä oli selvät ohjeet.
 Minun pitää saada kirjoittaa, kuvata, piirtää. Ihan mitä vain, missä saan luoda ja purkaa näitä aistien tuomaa tulvaa, joka jää kehoni raskautta tuomaan.
Minusta se kuullosti niin ihanalle ohjeelle <3.
Mutta se vaatii juurikin sitä oman ajan ottamista. Sitä on äitinä vaikea löytää. Kun on luonteeltaan se uhrautuja.
Eikä toisaalta ole osannut arvostaa ja nähdä itsessään ikinä tätä piirrettä, että olisi jotenkin luova.
Olen ajatellut tämän olevan kaikkien ominaisuus. Mikäs tässä on laittaa sanoja sanojen perään. Lauseita muodostuu ihan itsestään.
Ehkä se ei sittenkään ole niin. Aina olen tykännyt kirjoittaa. Niidän julkaisemista olen sitten yrittänyt tässä harjoitella.
Toisaalta sitten häpeää sitä, että niin avoimesti tuo ikäänkuin ihmisten riepoteltavaksi oman sisinpänsä. Oudoille ihmisille se on helpompaa, lähimmät tuntuvat kriittisimmältä. Tai ehkä itse olen kriittinen itseäni  kohtaan :D.
Yksi, mitä minun pitäisi opetella, on kirjoittamista ilon ja valon päivistä. Monesti tulee kirjoitettua näinä hiljaisimpina hetkinä. Valon päivinä kun ei koe tarvetta kirjoittaa. Ilon sanat on helpompi lausua ääneen.
Se voi luoda väärän mielikuvan ihmisestä.Vai voiko? Joskus tuntuu itsestä, että on sellainen valittaja. Sitten kun juttelee jostain tekstistä toisen kanssa, hän näkeekin siinä ihan erin puolen. Kai jokainen katsoo elämää omien kokemusten muovaavana.


Meillä on oltu nyt sairaana. Yksi jos toinenkin on ollut kuumeessa, osa kovassakin. Yllä oleva kuva tuli otettua haastekuvaksi, joka jäi sitten laittamatta kuumeessa olon vuoksi.
Nämä haasteisiin vastaamisetkin ovat sellaista tuulella käymistä. Välillä jaksaa, välillä ei. Mutta eihän tämä työtä olekaan, aina ei jaksa olla tuottava. On ladattava nekin akut.

Tällaisia ajatuksia nyt sitten syntyi...

lauantai 9. tammikuuta 2016

Hedelmä

Pieni Lintu haastoi kuvaamaan hedelmää(klikkaa)
Jotenkin vain ajatukset siirtyivät hieman erilaisiin asioihin kuin perinteisiin hedelmiin. 
Mietteet pyörivät Hengen hedelmissä. Piti ihan etsiä(klik), miten ne menikään.

Rakkaus.


Ilo.


Rauha.


Pitkämielisyys.


Ystävällisyys.


Hyvyys.


Uskollisuus.


Sävyisyys.


 Itsensähillitseminen.



***


Joulun aikaan tuli myös kokeiltua hiilikynää.
Mallia otin piirrustuslehtiön kannessa olevasta omenasta.
Laitetaan tähän nyt piirretty hedelmä loppuun.


Jos tämä on nyt se kielletty hedelmä ;).

tiistai 5. tammikuuta 2016

Talvi, pakkaset ja havut

Minulla ei ole enää ikävä kesään. 
Tykkään kyllä kesästä ja sen helppoudesta kulkea sisälle ja ulos.
 Talvessa inhottavinta on pukeminen. 
Mutta valokuvaamisen myötä olen alkanut tajuamaan, kuinka paljon jää näkemättä talvista luontoa. Pitäisi vaan lähteä kulkemaan samallalailla kuin kesällä. Hypätä autoon ja huristella. Mutta autokin on kankea :D.

Tänään katselin ihan vain oman pihan kasveja. 
Hitusen haaveilin, jos saisin tartuttua lapioon ensi kesänä. Ja ennenkaikkea pystyisi kaivelemaan. 
Havut ovat olleet suosikkejani pitkään ja nyt niiden suosio näyttää vaan lisääntyvän.


Siinä kasvaa suomalainen kataja 'Sisu'.
Alla matalakasvuinen 'Lotta Svärd'.


Lotan takana siemenestä kasvatettuja harmaamalvikkeja, jotka uskollisesti nousevat uudelleen ja uudelleen terhakkaana.
Niiden siemenkodat ovat mukavia talvipihan koristajia.





Pesäkuusi. 

Alla olevan rohtokatajan ostin aikoinaan hintaan kympillä kaksi jostain halpamarketista. Nimeä siinä ei ollut, mutta myöhemmin se on saanut nimenkin. Ihmeesti ne ovat menestyneet, vaikka kolmosvyöhykkeen kasveja ovatkin.Viitosella kun asumme.




Kääpiövuorimänty on mukava. Leikon sitä joka kesä. Kun katselee kuvia, millainen se oli alussa, kun se ostettiin, huomaa leikkomisen tärkeyden.


 Kääpiövuorimännyn takana on pensassembra. Myös sitä olen leikkonut tuuhettumisen toivossa.
 


Keräilin pöydälle kirjoja, joista voisi terästää muistia ja luoda mukavia mielikuvia näin pakkaspäivinä kahvikupin kera.

lauantai 2. tammikuuta 2016

Joulua ja alkuvuotta


 Vuosi alkoi pakkasilla.
 Se tuntuu mukavalta. Märkää keliä on ollut ihan tarpeeksi.
Otin tänään kauppareissulle kameran mukaan.
Aurinko ei kovin kokealle vielä nouse.
Tosin kuva oli otettu vähän jälkeen 11, joten vähän korkeammalle se tuostä vielä nousi.


 Ennen laitoin kukkia jouluksi paljon. Oli leikkokukka-asetelmia ja ihan istutusasetelmia.
Nyt ostin vain valkoisen joulutähden ja amarylliksen. Punaiset sellaiset saimme joulutuomisina. Punainen joulutähti on istutettu asetelmaan, johon oli laitettu sammalta. 
Jouduin ottamaan sammalet pois, koska ne kastellessa tuoksuivat niin voimakkaasti.






Monta joulua meillä onkin ollut muovikuusi.
Viime jouluna se hajosi ja ostimme uuden muovisen kuusen. Tällä kertaa se on sellainen, missä oli aidon näköiset neulaset. Se ostos oli virhe, olisi pitänyt tyytyä "silkkiseen". Kuusi haisi niin kovasti muoville ja joillekin palonestoaineille, että kuusi jäi parvekkeelle.
Lapset väänsi itkua, eikä itku ollut äidilläkään kaukana.


 Mutta ei hätää. Haimme metsästä koivun. Meillä on ollut sitten joulun ajan koivu ja tähti.

Se on ollut ihana <3. Silmä tottui pian, eikä kukaan ole itkenyt enää kuusen perään.

Tosin yhdessä perheessä näimme pihtan.
Ehkä ensi vuonna uskaltaisimme ostaa sellaisen.

Joulupukki toi minulle enkelin, joka on istunut nyt koivun juurella.
Enkeli on tuonut ajatuksiin kesken jääneen pihan, johon joskus haaveilin laittavani sitten tämän kaltaisia esineitä.

Tänään kävin katsomassa blogeja, joita kävin useinkin lukemassa, kun pihaa laittelin. 

Voi kunpa saataisiin ensi keväästä ja kesästä kuivempia, jotta pystyisin paremmin tonkimaan maata.


perjantai 1. tammikuuta 2016

Muutos



Tämän kertainen ajatelma syntyi eileniltaisesta rakettikuvasta ja aikaisemmin syksyllä otetusta kuurettuneesta heinästä.
Kun näin rakettikuvan, muistin heinän.
 Nämä piti saada samaan kuvaan. 
Kuva loi sitten sanoja sanojen perään.

Hyvää jo alkanutta vuotta 2016!