maanantai 22. helmikuuta 2016

Kell' onni on...ja niin pois päin.

Laulu onnesta



Kell’ onni on, se onnen kätkeköön,
kell’ aarre on, se aarteen peittäköön,
ja olkoon onnellinen onnestaan
ja rikas riemustansa yksin vaan.


Ei onni kärsi katseit’ ihmisten.
Kell’ onni on, se käyköön korpehen
ja eläköhön hiljaa, hiljaa vaan
ja hiljaa iloitkohon onnestaan.

Eino Leino






Eino Leinon sanoja en aio nyt noudattaa.
 Lupasin itselleni joku aika sitten, että laittelen tänne myös niitä valon päiviä.
Viime päivät ovat olleet sellaisia.
Tänään erityisesti on tuntunut siltä, että 
elämä kantaa.
Tämä ei ole mitään kehuskelua.
Tiedän tasan tarkkaan, että kun aikani kuljen jalat tuskin maata hipaisten, huomaan kohta olevani rähmälleni.
Mutta on oikeus nauttia näistä päivistä, näitä ei totisesti ole ollut liikaa.

Mikä tässä päivässä on ollut niin ihmeellistä? Tuskin mitään erikoista. On vain niin hyvä mieli ollut.  On pitänyt kuitenkin hieman rauhoitella itseään. Ei passaa liikaa innostua. Jos ei sitten niin korkealta putoaisi. :D.




Kävin vähän kuvailemassa pihalla tätä postausta varten. 
Mäntyä kohden kulkiessa pomppasivat erään ajatelman sanat mieleen.

Tee uskollisuudestasi ja vilpittömyydestästi tärkeimmät periaatteesi.
Kulje taukoamatta kohti sitä, mikä on oikeaa.
Niin saat elää onnellisen elämän.
(Tuntematon)




Tänään on ollut helppo kulkea kohti omaa päämäärää, vaikka se onkin edelleen sumun peitossa. Mutta sumun takana on nyt valon säteitä, ja se saa sumunkin näyttämään kauniilta.


Joku vahva tunne myös on ollut, että jotain mukavaa tapahtuu.
Toivon siemen on ollut ilmassa...Valoa kohti mennään. 

Kaappia penkoessa löysin muistitikun.
Yllätyin, kun tikulle olin tallentanut jostain ajatelmia.
Laitan tähän loppuun vielä niitä.

Joka päivä maailma syntyy uudestaan sille, joka suhtautuu siihen oikealla tavalla.


(James Russell Lowell)

 
Elämä on sipuli, kuorit sitä kerros kerrokselta ja välillä itket. - Carl Sandsberg 

 
Kaikki, mikä muissa ärsyttää, auttaa meitä tuntemaan itsemme. — Carl Jung

 
Minun ei tarvitse hakea hyväksyntänne, olen jo hyväksynyt itseni.
- Pheul 


 
Ruukku tihkuu sitä, mitä se sisältää. (Kiinalainen sananlasku)





Polku on tässä kaiken aikaa, aivan jalkojesi alla.
- Issan Dorsey 

 
Elämäsi ei muodostu päivistä jotka ovat menneet, vaan päivistä jotka muistat.
- Pavlenko



Emme voi ratkaista ongelmia ajattelemalla samalla tavalla kuin silloin, kun loimme ne.
- Albert Einstein


 
Eli valoa kohti edelleen :). Välillä varjossa lepäillen.

lauantai 20. helmikuuta 2016

Aiheena pöytä


 Näinköhän palelluksissani unta?
Lumipyryn keskeltä loisti valoa.
Kertoivat sen olevan Nallejen valtakunta.
Varovasti hiivin kohti taloa.

Mitä näinkään, kun ikkunasta kurkistin? 
Teetarjotin katettu oli pöydälle.
 Eksyneenä, kylmissäni voihkaisin.
Uskaltaisinko pyytää päästä sisälle?


Toiselle ikkunalle astelin.
Sama näky pöydällä vangitsi katseeni.
Teekuppi, kakluuni, sanoja maistelin.
Nälkä kouraisi vatsaani.
 




Vielä hetken pöytää katselin.
- Kiltin näköisiä nämä nallet.
 Tuskin minua syövät. ajattelin. 
-Palellut, jos vielä arkailet.



Pääsinkö sisälle, vai tuliko minusta paleltunut?
Unta se oli, tämä tarina päättynyt. 

***
 Runo- ja valokuvatorstain sanana pöytä.


tiistai 16. helmikuuta 2016

Aurinkoa, valoa ja iloa

Kaikki
tuntuukin selvältä.
Näin pitikin mennä.

**

                                        Päivä,
                                        jolloin helppo
                                        nähdä kaiken tarkoitus.

                                       **



Viime päivät ovat olleet sateisempia.
Siksi tänään yllätyin, kun aurinko nousikin jo naapurirakennuksen harjan ylitse.
Pimeimpinä aikoina aurinko ei jaksa näkyä kuin vasta rakennuksen päätystä.
Yllätyin, sillä aurinko valaisi meidän huoneet. Näinkö ollaan jo valoa kohti menossa?

Kuvassa on kyseisen kylmän rakennuksen ikkuna, jonka valoa ihailen talvisin, kun aurinko valaisee läpi rakennuksen.




Olen iloinnut myös uusista nojatuoleistamme. Sinällään jo uudet huonekalut tuovat piristystä elämään. Mutta tässä on nyt jotain erikoista. Sellaista, mistä olen unelmoinut, toivonyt, pyytänyt.
 

 Tunnistan uusien huonekalujen tuoman tuoksun, ihan niinkuin ennen vanhaan. Voin sanoa vain, että ne tuoksuvat uudelta. Se tuoksu tuntuu hetken huoneeseen mennessä, kunnes hajuaisti tottuu. Tuoksu on yhtenäinen, en voi eroitella sieltä jotain pistävää ja koko elimistön täyttävää hajua.

Tähän on kaksi vaihtoehtoa, enkä tiedä, kumpi on parempi.
a) Huonekaluihin ei ole käytetty kovia myrkkyjä, joihin reagoisin.
b) Homepaikoista erillään pysyminen, lasten kouluvaatteiden tuulettumaan jättäminen + elimistön vahvistaminen on alkanut tuottamaan pientä (suurta!!!) paranemista.

Huonekalukaupassa esittelivät meille lianestoainetta kankaille.
Luin purkin kyljestä yhden sanan( jota en muista kuin nähtynä ja näitä on useita eri johdannaisia):
isotiatsolinoni ja saatoin sanoa, ei kiitos.
Ostan mieluummin kohta uudet huonekalut kuin käytän näitä aineita.

Mutta kuitenkin. Nämä nojatuolit toivat auringon lisäksi suuren ilon tänään.
Eikä iloni ole viime päivinä ollut muutenkaan pientä. 
Olen käynyt kirjastossa, lainannut kirjoja. Olen kyennyt pienen tuulettelun jälkeen niitä lukemaankin, niiden tuoksuista huolimatta. En malttanut olla lainaamatta yhtä kirjaa, vaikka se näytti vanhan kellastuneelta. Sen laitoin kinkun paistopussiin lukemisen ajaksi :). 

Alla olevaa kirjaa olen pystynyt lukemaan ilman kinkkupussia.




Minua on alkanut kiinnostaa kiinalainen lääketiede. Äkkiseltään länsimaisen lääketieteeseen tottuneelle se vaikuttaa taikuudelta tai horoskoopilta.  Ehkä osan, mitä ei ymmärrä, voi suodattaa pois.
Mutta siinä piilee jonkinlainen "järki". Kiinalainen harjoittaa terveyden hoitamista, ei sairauksien. Ja ennenkaikkea se ravinnolla hoitaminen.
Olen tutustunut useampaankin täydentävään hoitoon. Kaikki nämä täydentävät hoidot täydentävät toisiaan. Täydentävät myös virallista lääketiedettämme.


Uusimmat kiinnostuksen kohteeni ovat olleet eteeriset öljyt. Käytän kyllä kaikki mahdolliset keinot, että pääsen pois tästä epätasapainon tilasta, mitkä homeet ovat saaneet aikaan.
Ehkä olen siinä jo hieman onnistunut... tai uskon niin, kunnes jossain paikassa saan taas "kunnon laakin" ja kaikki taas sen jälkeen haisee.
Mutta psyykataan nyt itseä kunnolla, kun vielä ollaan vireessä.
Tässä alla jalkakylvyssä aloittamani kirja.




Positiivista talven loppua ja kevään alkua teille!

lauantai 13. helmikuuta 2016

Helmikuinen päivä









Lumiräntäsade kutsui ulkoilemaan.











Jäähelmiä vaahterassa.

















Penkki on saanut lumesta patjan.






Vanha kauppa hiljaisena.














Tietkin autiona. 






  
Lumi vaimensi äänet pehmeäksi, tyyneksi hiljaisuudeksi. 





























Kotipihalla ruusut peittyvät lumeen.





 Eteisessä vastassa tuoksahti tuore pulla.










Päivä on jo pidentynyt ja valo lisääntynyt paljon jouluun verrattuna.











Märän kävelylenkin päätteeksi lämmin porkkanasipulikeitto maistui. 

Pieni Lintu-blogista löytyy helmikuisia asioita lisää.


torstai 11. helmikuuta 2016

keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Muisto, tuoksumuisto ja mietintää

Mikä on varhaisin muistosi ja milloin?

Näin minulta kysyttiin joku vuosi sitten melkeinpä ensimmäisenä, kun pitkän harkinnan jälkeen uskaltauduin psykologiseen vyöhyketerapiaan. Olin käynyt kamppailua itseni kanssa, että voinko minä mennä terapiaan. Ei ollut helppo kynnys. Kuitenkin tuo päätös oli silloin oikea. Minua vastassa oli mahtava ihminen, jonka kanssa voisin sanoa ystävystyneeni. Kaikenlisäksi hieroja saa auki fasettilukot, ja sieltä olen saanut paljon vinkkejä, miten saan kehoa puhdistettua.

Nimesin silloin kaksi-kolmevuotiaana koiratarhan aitauksen erään varuskunnan pihalla. Pelkäsin koiria.

Yllätyin, kun katselin velipojan albumia ja näin erään kuvan vieressä vuosiluvun, josta pystyin laskemaan omaksi iäksi 1,5 vuotta.
Muistin tilanteen. Olimme lähdössä kummitädin luota kotiin. Jostain syystä minua itketti ihan hirviästi.




Epäilin itseäni. Ehkä muistan vain siksi, että kuva on otettu?
Otin asian esille seuraavalla hierontakerralla. Terapeutti kertoi, että jos tilanteeseen liittyy vahvoja tunteita, ihminen voi muistaa hyvinkin pienenä tapahtuneita asioita. (Tunteet on kyllä tässä pelissä täysillä!) Lisäksi siihen vaikuttaa puheen kehitys.
Ja kas kummaa, vauvakirjan mukaan olen noihin aikoihin oppinut puhumaan.
Kuvassa on myös matkalaukku, että tosiaan olemme lähdössä pois.


 Terapiassa ollaan käsitelty viimeaikoina home-ja kemikaalisairautta.
Hänen näkemys on(tästä kun on niin montaa selitysmallia, mikä tämän aiheuttaa), että elimistössäni ei ole mitään vikaa, muuta kuin tuo hermostollinen herkkyys. Elimistöni on niin puhdas, että se aistii pienen pienetkin määrät epäpuhtauksia. Hän usein sanoo minulle, että nyt kun erityisherkkyys on muotia, niin monet ottavat sen nimen itselleen. Mutta aidon erityisherkän tunnistaa voimakkaasta tuoksuherkkyydestä. Ja varsinkin herkillä jokin aistialue saattaa aktivoitua tiettyinä elämän aikoina.
Ehkä näin. Ja toivottavasti. Silloinhan olisi toiveita päästä tästä tilasta joskus pois.
Mutta.
Ehkä hän ei tunne tätä sairautta täysin.
On tutkittu, että tämä on ihan fyysinen sairaus, myrkytystila. Hajuaisti herkistyy, koska ihmiselle on luotu varoitusjärjestelmä. Homeen aiheuttamista sairauksista voi lukea lisää esimerkiksi täältä(klik).


Tuoksuttelin (todellakin tuoksuherkkänä tuoksuttelin) eteerisillä öljyillä. Olen iloinen, että olen saanut jotain tuoksuja elämääni takaisin. Se todistaa, että kyse ei ole pelkästä tuoksusta, vaan teollisten kemikaalien aiheuttamasta oireilusta.  Myrkkyjen.
Haistelin pelargonian eteeristä öljyä. Se toi mieleeni isosiskon ja hänen hajuvetensä. Sitä pienenä kävin hyllystä nuuskuttelemassa.
Se toi mieleen myös mökin ja lastulevypalat, joihin sisko oli piirtänyt hienoja piirroksia väriliiduilla.




Jotenkin vain tuntuu, että jokainen asiantuntija katsoo asiaa omasta näkövinkkelistä. Paljon on tietoa, kun se osattaisiin yhdistää.
Ymmärrän hyvin tämän psykologisen puolen. Ihminen on kokonaisuus. Tätä taustaa vasten voisikin olla hyvin mahdollista, että kroonistuneena sairaus on kuin krooninen kipu. Kivun aiheuttaja on pois, mutta kipu on jäänyt hermostoon.
Kuitenkin se kuullostaa jotenkin liian yksinkertaiselta asialta. Miksi ihmiset eivät sitten parannu psykoterapiassa tästä sairaudesta? Voisin mennä psykoterapiaan ihan uteliaan luonteeni vuoksi. Ja ennen kaikkea paranemisen halun vuoksi. Siitä ei vain ihmisten kokemusten mukaan ole mitään apua. Voiko myrkyille siedättyä?

En pidä siitä tavasta, miten lääkäreitä koulutetaan kohtaamaan sisäilmasairastunut.
Työterveyslaitoksen ylilääkärin Markku Sainion luento lääkäreille on nähtävissä Perjantai-meetingeissä (klikkaa tätä). 
Jokainen voi sen itse katsoa ja ajatella omalle kohdalleen, miltä tuntuu sairastuneena katsoa tätä pelleilyä.



tiistai 9. helmikuuta 2016

Ajatuksia kirjoittamisesta

Tarvitsen
nähdä kirjoitettuna
omat sekavat ajatukseni.

**
                             Opettelen
                             olemaan hiljaa.
                             Paljolta siten säästyisin.

                             **

                                                              Purkanut
                                                              ajatuksensa sanoiksi.
                                                              Jäljellä häpeä itsestään.
 
                                                              **


Yllä ajatuksia kirjoittamisestani.
Ne ovat syntyneet joidenkin Facebook-päivitysten jälkeen.

Olen pidemmän aikaa miettinyt tätä kirjoittamista. Ehkä olisi viisainta kirjoittaa omaan pieneen vihkoon pöytälaatikkoon. Mutta jotenkin on kiva laittaa kuvia tekstin sekaan, jokaisesta päivityksestä tulee erinäköinen. Ja erinäköinen siitä, mitä alunperin ajatteli kirjoittaa.

Pidempään olen miettinyt myös suhdettani Facebookiin. Minulle se on todella vaikea paikka kommunikoida. Luen ihmisisten kehonkieltä tarkkaan, tahtomattani, ja siellä se ei ole mahdollista.
Innostun liikaa. Innostun, unohdan sen, että tekstiäni voi lukea kavereideni lisäksi kavereiden miehet, vaimot, lapset...  Facesta on mennyt tietty ilo, jos näin voisi sanoa. Olen alkanut kontrolloimaan joka ikistä tykkäämistäni mietin, että tämäkin julkinen tykkäys näkyy kavereilleni.
No, onko sillä väliä? Välillä on välillä ei.
Minusta on alkanut tuntumaan, että istun jossain vilkkaalla rautatieasemalla, siellä menee ja tulee toisten ajatuksia, lähtemisiä, tulemisia, kilpailuja, arvontoja...
Pakkoko siellä sitten on niin usein käydä, että väsyy? Joku siinä on, mikä sinne vetää.
Toisaalta tykkään, että saan olla jotenkin mukana ihmisten elämässä. Joskin sekin on aika rajallista, muutaman sanan verran joku kirjoittaa jotain.  Kun täällä kotosalla viettää aikaansa, niin on mukava kurkata, miten muilla menee.
Sitten kun itse on tällainen monisanainen innostuva kirjoittaja, niin tuntuu, että on ihan väärässä paikoissa sanoineen. Ketä edes kiinnostaa? Ihan kuin siellä rautatiehallissa huutaisin, että minäkin olen täällä.
Ja liian usein huomaan sanoittavani omaa sairauttani sinne. Ihan vain itseni vuoksi, koska tuo ensimmäinen ajatelma on se syy.
On ihan eri asia päivittää tänne. Tämä on ikään kuin huone, johon jokainen voi tulla omalla ajallaan katsomaan, jos joskus sattuu muistamaan, että hei, sekin ihminen on olemassa :).

Siksipä tässä mietinkin,että jos jäisi pois Facesta. Muutama ryhmä siellä on, jotka kiinnostaa.Ehkä jonain päivänä vain häviän sieltä. Onhan ennenkin tieto kulkenut ilman Facebookia.

Täytyyköhän toisten ihmisten ikinä miettiä tällaisia? Joskus tekisi mieli heittää aivot narikkaan.

Loppuun You Tubesta etsimäni musiikkivideo. Kuulin yksi päivä tämän autoillessa. Yhdistin sen tähän videoon. Jotenkin kappale pelkästään kuultuna sai mieleen kuvan elämästä. Siitä, miten elämä sykkii eteenpäin omaa rauhallista tahtia vaikka olosuhteet muuttuisivat.

https://www.youtube.com/watch?v=zUcB5OhzGfk
  

maanantai 8. helmikuuta 2016

Sanoja ilosta, onnesta, hyvästä mielestä

 

Kirjaimia
kirjainten perään.
Hyvä mieli pienestä.

**
                                           Haluaisin
                                           jakaa iloni.
                                           Pelkään, ettet ymmärtäisi.

                                           **

                                                                         Ilo,
                                                                         itkun sekainen.
                                                                         Minä elän sittenkin.
          
                                                                         **

Ei
ole itsestäänselvyyttä
ilo, vaan lahjaa.

**
     
                                            Joskus
                                            on vain
                                            niin hyvä olla.

                                            **

                                                                            Onni
                                                                            väreilee päästä
                                                                            varpaisiin. Minä elän!
                       
                                                                            **

Tänään
aurinko pilkisti.
Loi maailmaan toiveikkuutta.

**
                           
                                           Jos
                                           en rakastaisi
                                           elämää, olisin luovuttanut.

                                            **

                                                                              Elämän
                                                                              unelmissa kaikki
                                                                              on mahdollista saavuttaa.

                                                                               **